Olen ollut nyt vuoden virallisesti forssalainen ja asunut Villaforssin hurmaavassa 120 vuotiaassa Jugendvillassa, vanhassa mummolassan, jonka ostin Alpo Suhoselta. Vilinää ja vilskettä on riittänyt muuttopäivästä lähtien. Viisi päivää virallisen muuttopäivän jälkeen Villaforssissa pidettiin jo 53 ihmisen tykypäivä. Kun Salon seurakunnan pappeja oli liuta paikalla, saimme talollemme samalla myös ihanan kahden papin siunauksen.
Siunattu tämä vuosi on kyllä ollutkin. On pieniä ja isoja ryhmiä sekä kaikkea siltä väliltä – johtoryhmiä, tykypäiviä, perheitä, kansanedustajia, jazzia, klassisen musiikin konsertteja, aurinkoisia kesäiltoja puutarhan grilliravintolassa, muotinäytöksiä, perheviikonloppuja, viinimaistajaisia – kaikenlaisia ihania elämyksiä. Villaforssissa on vietetty vuoden aikana kaikenlaisia juhlia, virallisempia ja sitten ei-niin-virallisia. Täällä on juhlittu mm. 60-vuotis hääjuhlaa, hautajaisia, syntymäpäiviä, tunnelmallisia joulujuhliakirjanjulkistuksia ja taidenäyttelyn avajaisia. Olemme olleet televisiossa, lehdissä ja someseurannassa.
Taide-elämyksiä on saatu kokea monelta suunnalta: vaihtuvia taidenäyttelyitä on monessa kerroksessa tai vierailija on päässyt itsekin pensselin varteen. On mindfullnes workshoppejä äänimaljojen kilinää, joogaa villamatoilla tai runoja musiikin säestyksellä. Vihdoin olen ymmärtänyt, mitä kamarimusiikki tarkoittaa: no sitä, että sun kamarissa soittaa maailman kuulu konsertti ryhmä.
Kukin ryhmä on saanut talon omakseen vierailun ajaksi, ryhmien koot ovat vaihdelleet kolmen ja yli sadan välillä. Isoon saliin mahtuu yli sata ihmistä yhtä aikaa eikä silti tila ole liian iso pienemmällekään ryhmille.
Valmennustyötä (Kissconsulting) jatkamme edelleen samaan tapaan myös Forssan ulkopuolellakin, vaikka moni onkin löytänyt paikkamme pidemmältäkin. Kokkolasta ja Oulustakin asti on Forssa löytynyt, puhumattakaan Japanista, Italiasta, Saksasta ja Australiasta.
Forssa itsessään on upea paikka, Kehräämöalueen keskellä upean englantilaisen puiston reunamalla. Vaikka näkymät ovat sellaiset, että luulisi, että ollaan keskellä ei mitään, niin itse asiassa olemme ihan keskellä kaikkea. Muutaman sadan metrin päästä löytyy teatteri, kaksi elokuvateatteria, kirjasto, taidegalleriat, museot, galleriat, bussiasema, koripallotreenit, kahvilat, kaupat, karaokebaari ja kaksi yökerhoa. Kivenheiton päässä löytyy kaksi Tammelan kansallispuistoa, jonne eräoppaamme Juha vie vieraita elämysretkille voimaantumaan.
Kesällä herkuteltiin viikonloppuisin puutarhan pergolassa grilliherkkuja, joita talon kokki valmisti grillissä avotulen loimussa. Lämpiminä ja valoisina kesäiltoina naapuruston väki ja forssalaiset vieraat piipahtivat nauttimassa lasin kuohujuomaa tai viiniä, samalla nauttien tapaslautasista tai muista talon herkuista. Erityisen hieno ilta oli kun 15 italialaista jäi Lounaishämeen musiikkipäivien konsertin jälkeen ex- tempore dinnerille ja kokki loihti parasta pöytään.
Toinen mieleenpainuva jäänyt tilanne, kun oli sovittu kalavoittoisesta dinneristä ryhmän kanssa, alkupalan saavuttua yks kertoi, että ei syö kalaa.. Katjallakaan ei mennyt sormi suuhun, vaikka oli ensimmäistä kertaa keikalla: ”Juu järjestyy ja lähti tutkimaan ruokavarastoa, ja taikoi niin alku kuin pääruuatkin, eikä kala-allergisen tarvinnut olla olutdietillä. Kaikki siis kyllä järjestyy.
Kun meillä ei ole vieraita, talo on kokonaan omassa käytössä. Ja kun vieraita tulee, niin kaikkialle saa mennä. Jos yöpyjiä on enemmän, yövymme palvelijanhuoneessa. Hauskaa on vaihdella roolia kartanonemännästä palvelijaksi. Saman päivän aikana on saanut tehdä töitä strategiakonsulttina ja illalla sitten tarjoilijana tai karaoke-emäntänä. Tyynnyttävää on toimia välillä astiablokkarina ja tiskarina. Juha kokkaa täydellä sydämellä ja pitää Villaforssin puutarhan timmissä kunnossa.
Meidät on otettu Forssaan ihanasti vastaan, ihmiset ovat ystävällisiä, auttavaisia ja aitoja. Forssa on ihmisen kokoinen kaupunki ja täällä on hyvä olla. Ensimmäinen vuosi Villaforssissa on siis ollut aivan mahtava, innolla kohti uutta vuotta.
Maarika Maury
Vuosipäivänä Villaforssin emäntänä