Makuja


Makuelämyksiä
Keittiömme loihtii erinomaiseksi kehuttua, mahdollisimman pitkälle lähiruokaa painottavia raaka-aineita. Jokaisella menulla on tarinansa ja nimikkohenkilönsä. Pääsääntöisesti syömme yhteisessä pöydässä herkullisia annoksia. Ruokamme on hyvää ja sitä on riittävästi.
Lihat tulevat Urjalasta Hokola Gårdenista ja possut Pajan tilalta, sekä Lammas Vekkilästä. Lisäksi sesongin mukaan riistaa. Kokki grillaa lihat, savustaa lohet sekä lähitilojen vihannekset puugrillillä. Ruuat maustetaan itse kasvatetuilla yrteillä. Taidamme myös kasvis- ja vegaaniruuat. Ihana Cakeheaven valikoima kauniisti koristeltuna ja itse tehty jäätelö kruunaa jälkiruokavalikoiman.
Valitsemme laadukkaat viinit ja muut juomat ja niiden tarinat sopimaan tilaisuuden luonteeseen. Oluina saadaan maistella Forssalaisen Myllärioluiden palkittuja makuja. Jälkiruoja juomaksi esimerkiksi Maury-kylän jälkiruokaviiniä. Voit varata myös laadukkaat viini- tai olut tastingit.
Elokuussa ohjelmaan voidaan liittää perinteiset pohjoismaiset rapujuhlat, jotka tarjoavat ainutlaatuisen tavan tutustua skandinaaviseen kesäperinteeseen.
Yksilölliset toiveet ja tilaisuuden luonne rakentavat lopullisen muodon ainutlaatuiselle tilaisuudelle, sen ruualle, elämyksille ja esillepanolle. Voimme tehdä asiat helpoksi, jolloin suunnittelemme ryhmälle ja tilaisuuteen sopivan herkullisen menu -kokonaisuuden kauden herkuista.
Myös viiden ruokalajin gourmet-illalliset hurmaavat makunautiskelijoita. Inspiraatiota voidaan katsoa seuraavista makunautintoteemoista, josta kukin menu on omistettu suvun päähahmoille.
Parasta ovatkin pitkät tunnelmalliset illalliset. Yksilölliset toiveet ja tilaisuuden luonne rakentavat lopullisen muodon ainutlaatuiselle tilaisuudelle, sen ruualle, elämyksille ja esillepanolle. Voimme tehdä asiat helpoksi, jolloin suunnittelemme ryhmälle ja tilaisuuteen sopivan herkullisen menu -kokonaisuuden kauden herkuista. Inspiraatiota voidaan katsoa seuraavista makunautintoteemoista, josta kukin menu on omistettu suvun päähahmoille.
Parasta ovatkin pitkät tunnelmalliset illalliset. Yksilölliset toiveet ja tilaisuuden luonne rakentavat lopullisen muodon ainutlaatuiselle tilaisuudelle, sen ruualle, elämyksille ja esillepanolle. Voimme tehdä asiat helpoksi, jolloin suunnittelemme ryhmälle ja tilaisuuteen sopivan herkullisen menu -kokonaisuuden kauden herkuista. Inspiraatiota voidaan katsoa seuraavista makunautintoteemoista, josta kukin menu on omistettu suvun päähahmoille.
ViiKesäravintola on avoinna viikonloppuisin kesä-, heinä- ja elokuussa 24.6-9.8 kello 11-19. Kysy myös yksityistilaisuuksista.
Inspiraatiota
Kesäravintola
Tervetuloa Villaforssin kauniiseen englantilaiseen puutarhaan ja pergolamme suojaan, jossa voi nauttia avotuligrillimme maukkaista grilliherkuista. Nyt on mahdollista nauttia kesäinen ruokahetki Forssan teollisuus- ja kulttuurihistoriallisessa ympäristössä ystävien tai isommankin ryhmän kanssa. Kesällä voi ottaa rauhassa ajan kanssa ja nauttia ilman kiirettä myöhäinen lounas tai aikainen päivällinen. Isäntäväki grillaa vierailleen päivän menun, jossa laadukkaita grilli-lihoja tai kalaa ja laaja valikoima värikkäitä vihanneksia ja aterian huipentavia kastikkeita. Grillissä pääosaa näyttelevät lähiruokatoimittajien tuotteet, kuten Honkolan kartanon Black Angus luomuliha, Paijan tilan possu sekä Makulihan herkut. Välillä savustamme kalaa ja vegetuotteitakin on saatavilla. Liitutaululta löytyy päivän menu ja grilliruuan kruunaa valikoidut ja kesäisesti hinnoitellut viinimme, rypäleissä itseoikeutetusti mm. zinfandel, syrah ja riesling.
Maury-viini kruunaa viinivalikoiman. Forssan artesaaniolut Mylläri täydentää kesäistä juomavalikoimaamme. Ravintolassa on 20 paikkaa ja sateen sattuessa nautimme Villaforssin kesäkuistilla, joten tule herkuttelemaan pilvisenäkin päivänä.
TERVETULOA
Kesäravintolamme on avoinna kesä-heinä ja elokuussa viikonloppuisin klo 13-19 tai tilauksesta. Ravintolan voi varata myös omalle ryhmälle kaikkina viikonpäivinä.
Ilmoitamme kesän tarkemmat aukioloajat myöhemmin.
Pöytävaraus Juha Valkamo 0400 703 663 tai juha.valkamo@kissconsulting.fi