On kulunut tasan kolme vuotta siitä, kun Villaforssista tuli kotimme – ja yhtä aikaa Forssan kulttuuri- ja tapahtumakeskus. Talokin täyttää jo 123-vuotta.
Talon seinät ovat tänä vuonna nähneet murhamysteerejä, kuulleet jazzin säveliä, Runopiknikin tunnelmia ja Marilynin 99-vuotisjuhlahuumaa. Klassista ja poppia on soinut sisällä ja ulkona. Joskus tuntuu, että talo hyräilee mukana. Kesällä viikonloppuisin nautittiin puutarhan kesäravintolassa avotulella valmistettuja grilliherkkuja. Taide on elänyt Villaforssissa monessa muodossa. Seinät ovat täyttyneet näyttelyistä, ja vierailijat ovat saaneet itsekin tarttua pensseliin. Murhamysteerien muodossa on päässyt tutustumaan myös Forssan historiaan ja 1900-luvun alun ihmisiin.
On nähty ja koettu juhlia, syntymäpäiviä, läksiäisiä, hääkuvauksia, kirjajulkaisuja ja ihan vaan ystäväporukoiden pikkulomia.
Kansainvälisiä vieraita on käynyt monesta eri maasta. Laskimme, että ainakin kahdestakymmenestä yhdestä eri maasta on käynyt vierailijoita, mm. Itävalta, Amerikka, Ranska, Turkki, Ruotsi, Englanti, Saksa, Japani, Ukraina, Viro, Liettua, Latvia, Italia, Iran, Brasilia, Unkari, Kanada, Puola, Espanja, Wales ja Etelä-Afrikka. Kaikki järjestäen ovat pitäneet Forssaa hurmaavana, aktiivisena ja taiteellisena. Olkaamme siis ylpeitä Forssan kulttuurista, puistoista, luonnosta ja ihmisistä.
Yritykset, kunnat ja hyvinvointialueet ovat olleet meille tärkeitä vieraita. Täällä on pohdittu strategioita, rakennettu legoista visiota, viilattu viestintää ja vahvistettu kestävyyttä tai tiivistetty yhteistyötä. Villaforss on sopinut myös omille kokouksille tai asiakastapahtumiin. ”Täällä voi olla omassa kuplassa ja hyvässä hoivassa”, tiivisti asiakkaamme.
Arki ja juhla meidän arjessamme vuorottelevat sulassa sovussa: aamulla strategiatyöpaja, josta kädet kääntyvät tarjoilijan työhön. Päivällä konsultointia, yöllä grillin äärellä keskusteluja elämästä ja maailmasta. Aina ei ole ihan varma, onko kyse työstä vai vapaa-ajasta. Kartanonemännän ja palvelijan roolit vaihtuvat yhtä luontevasti kuin vuodenajat. Moni ihmettelee, miten voimme päästää näin paljon ihmisiä omaan kotiimme. Itselle se on tuntunut luonnolliselta ja mukavalta, ja jokainen kävijä on tärkeä vieras.
Tulevat avoimet tapahtumat:
- Murhamysteerit: 12.12.2025 ja 24.1.2026
- Galleria & kahvila ja avoimet ovet 26.10. kello 12–16
- Konsertti: Aleksei Rybakovin Suomalainen salonki – pianokonsertti lauantaina 8.11. klo 15
- Joululounaat: ke 10.12. ja to 11.12. sekä tilauksesta yksityistilaisuuksiin
- Marilyn 100-vuotisjuhla: kesäkuun ensimmäisellä viikolla
- Kesäillan Jazz tapahtuma ja Runopiknik viritetään uudelleen, heinäkuun alussa
- Yrityksille, organisaatioille, yhdistyksille ja ystäväporukoille räätälöityjä iltoja
Mitä muuta toivot?
Ideat, ehdotukset ja toiveet ovat aina tervetulleita – Villaforss elää ihmisistä!
Maarika Maury
Villaforssin hengetär
Yhteystiedot. Puutarhakatu 5, 30100 Forssa, maarika@kissconsulting.fi, villaforss@villaforss.fi, 050-5900412
